keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Checkpoint Helsinki Seurasaareen


Checkpoint Helsinki -nykytaideorganisaation Finnish Landscape -näyttely valloittaa Seurasaaren pihat ja tuvat kesällä 2016. Luvassa on erikokokoisia - suuriakin - taideteoksia: kuvataidetta, veistoksia, tilataidetta, ääniteoksia ja kokeilevaa taidetta. Näyttelyn on kuratoinut Joanna Warsz.


"Näyttely kommentoi niitä kulttuurisia ja poliittisia maisemia, jotka ovat sulautuneet vuonna 1909 avatun Seurasaaren ulkomuseon erillisyyteen. Museo edustaa syntyajankohtansa ideologioita: kansatieteellistä nationalismia ja poliittista romantiikkaa. Sen eri puolilta Suomea koottu esillepano pyrkii antamaan edustavan kuvan eri maakuntien ja yhteiskuntaluokkien elämän ominaispiirteistä - Seurasaari on siten Suomi pienoiskoossa.

Ulkomuseon ajatuksena on ollut vaalia idealistista kuvaa esiteollisen ja esimodernin ajan maaseudusta, ja kertoa venäläistämisestä ja Ruotsin vallan ajasta erottautuvaa tarinaa suomalaisuudesta. Toisen maailmansodan jälkeinen nopea kaupungistuminen, teollistuminen ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentuminen etäännyttivät suomalaisia agraarista menneisyydestä. Maailma ja yhteiskunta Seurasaaren ympärillä ovat muuttuneet, mutta ulkomuseon esittämä kuva suomalaisuudesta ei ole vielä päivittynyt.

Kesällä 2016 nykytaide soluttautuu osaksi Seurasaaren ulkomuseota: sen rakennuksia, interiöörejä ja kokoelmia. Kansainväliset taiteilijat toteuttavat ulkomuseoon tilausteoksia, joissa on esillä mm. säilyttämisen ja tuhoutumisen, luonnon ja kulttuurin, historian ja sen väärinkäytön sekä kansatieteen näkökulmia. Näyttely kommentoi myös identiteetin rakentamisen ja identiteetin brändäämisen hienovaraista eroa ja sen merkitystä nyky-Suomen kulttuurisessa ja polittisessa maisemassa."

Finnish Landscape käynnistyy lauantaina 11.6. taiteilijoiden ja kutsuttujen vieraiden toteuttamalla koko päivän ohjelmalla, johon kuuluu puheenvuoroja, performansseja ja lukutilaisuuksia. Päivän erityisvieras on vapaa kuraattori, kustantaja ja tutkija Clémentine Deliss, joka on kuratoinut useita nykytaidetta kansatieteen ja antropologian näkökulmiin yhdistäneitä näyttelyitä.

Finnish Landscape on esillä Seurasaaren ulkomuseossa 11.6.-31.8.2016. Näyttelyyn liittyy oheisohjelmaa. Lue lisää ulkomuseon aukioloajoista ja pääsymaksuista täältä.

Taiteilijat: Ahmed Al-Nawas & Minna Henriksson, Kader Attia, Annika Eriksson, Natascha Sadr Haghighian yhdessä Haig Aivazianin & Jumana Mannan kanssa, Ilya Orlov, Liisa Roberts.



Seurasaaren yhteistyöryhmän kuulumisia


Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen perusti v. 2009 Seurasaaren yhteistyöryhmän. Siihen kuuluu edustajat kaikista kaupungin Seurasaaresta vastaavista virastoista sekä alueen toimijoista kuten Museovirastosta, Seurasaarisäätiöstä ja Seurasaaren ystävistä. Myös Helsingin luonnonsuojeluyhdistys on mukana, mutta Joulupolku ry:n, Sommelo ry:n, ja Seurasaaren uimarit ry:n väkeä ei ryhmässä toistaiseksi ole.

Ryhmä kokoontuu kaksi kertaa vuodessa ja käy läpi ajankohtaisia asioita, kuten ympäristön ja metsänhoitoa, rakennus- ja korjaushankkeita, vessojen tilannetta ja tulevia tapahtumia. Tässä kirjauksia viime kokouksen 11.4.2016 keskeisistä asioista.



VIEMÄRIT JA HSY

Seurasaaren viemäriremontti on jo pitkälti valmis. Vielä puuttuu viemäriyhteys kirkon ja kesäravintolan väliltä, jonka rahoitus puuttuu Kiinteistöviraston Tilakeskukselta. Toivottavasti rahat putkeen löytyvät, että koko viemäriremontti valmistuu. Puuttuva viemäriyhteys kirkon ja ravintolan välille rakennetaan loppuvuodesta 2016. Viemäriremontin yhteydessä valmistuu myös täysin uusi City-WC Seurasaaren juhlakentälle marraskuussaa 2016, mutta kaupungin wc-hankinta on kilpailutuksessa ja saattaa vielä siirtyä. Vuoden 2017 alusta koko Seurasaaren vesihuolto siirtyy HSY:lle, mikä on erinomainen asia. Tähän asti alueen viemäreistä ja vesijohdoista ovat vastanneet kaupungin eri virastot, joilla ei ole riittävästi rahaa ja osaamista niiden täysimittaiseen ylläpitoon.



SÄHKÖT JA VALOT

Keskusteltiin Seurasaaren alueen sähköverkoista, muuntajista, virranottopaikoista ja niiden epäselvyyksistä. Toimistopäällikkö Olli Markkanen Helsingin kaupungin rakennusviraston ulkovalaistustoimistosta kertoi, että häneen voi jatkossa olla yhteydessä valaistukseen ja sähköverkkoon liittyvissä asioissa. Syksyllä tehdään Seurasaaren maastokatselmus, missä selvitetään ulkomuseon rakennusten uusia valaisu- ja sähkönottopaikkoja.


MATKAPUHELINVERKKO

Matkapuhelinverkon kuuluvuudessa on jatkuvia ongelmia ja mobiiliyhteys ei paikoin toimi laisinkaan. Tämä vaikeuttaa Seurasaareen suunniteltujen mobiilisisältöjen lataamista ja myös ulkomuseon ja säätiön nettisivujen lataamista. Kävijöillä olisi kuitenkin jatkuva tarve informaatiolle ja puhelinverkon kuuluvuus pitää saada kuntoon myös turvallisuussyistä. Elisa Oy on toimittanut tukiaseman Seurasaaren parkkipaikalle ja Sonera vahvistimen konservointikeskuksen luo. Suunnitteilla on myös Elisan väliaikainen vahvistin huoltorakennuksen seinälle. Toivottavasti kattavuus paranee.

PÄÄSIÄISKOKKO

Helsingin keskipohjalaiset ry. on esittänyt huolensa siitä, kuka jatkossa rakentaa pääsiäiskokon, kun yhdistyksen väki vanhenee. Kaupungin metsurit ovat tuoneet paikalle risuja ja vapaaehtoisryhmä on rakentanut itse kokon. Selvitetään yliopiston Pohjalaisten osakuntien kiinnostusta tulla mukaan kokonrakennukseen ja yritetään aktivoida myös Seurasaaren ystäviä rakentajiksi. Tiedustellaan Puistokummien ja kaupungin vapaaehtoistyön koordinaattorin halukkuutta osallistua kokonrakennukseen.


Seurasaaren yhteistyökuvioista

Seurasaaressa pyritään parantamaan eri toimijoiden välistä yhteistyötä, joka on tavoitteena erittäin tärkeä. Suurin este yhteistyön ja vapaa...