sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Kuvia Seurasaaren joulupolulta 11.12.2011

Seurasaaren Joulupolku on vapaaehtoisvoimin järjestetty hyvän joulumielen tapahtuma koko perheelle. Joulupolun äiti Marjaliisa Kauppinen ja kaupungin tuottaja Päivi Munther ovat vuosien varrella koonneet tapahtuman ympärille yli 150 vapaaehtoisesta koostuvan joukon. Tänä vuonna Joulupolku järjestettiin 16. kertaa. Hämmästyttävää joulupolussa on sen tunnelma: epäkaupallinen, rauhallinen ja yhteisöllinen joulujuhla.

Aikuiset kulkevat alueella lapsikatraineen ja ovat selkeästi hieman varautuneita ja jopa kummissaan siitä, ettei heille tuputeta markkinointiviestejä tai tuotteita. Aikuisten kasvoista näkyy myös arjen väsymys, kun taas lapset ovat ympärillä tapahtuvista virikkeistä, tyypeistä ja tapahtumista innoissaan.

Lapset kohtasivat tämän vuoden Joulupolulla jälleen monenlaista: tonttuja, marttoja, maahisia, joulupukin, Arajärven, vipukelkan, lauluja ja leikkejä, kettuja, jänöjä, susia, karhuja, hevoskärryt, aaseja, pipareita, puuroa, tikkupullaa, glögiä ja illan pimetessä myös rakovalkeita, lyhtyjä ja kynttiläpolun.

Joulupolulla esitetään myös näytelmiä ja lauletaan yhteislauluja. Illan laskeutuessa tunnelma muuttuu mystisen jännittäväksi, taianomaiseksi. Lapsille jää Joulupolusta vahvoja muistijälkiä; tarinoita, tuoksuja, elämyksiä, aitoa joulutunnelmaa.

Kuvia täällä



Seurasaaren yhteistyökuvioista

Seurasaaressa pyritään parantamaan eri toimijoiden välistä yhteistyötä, joka on tavoitteena erittäin tärkeä. Suurin este yhteistyön ja vapaa...